Japani, sinne ja takaisin

Tämä on nyt se yhteenveto koko Japanin reissusta (jota on saanut odottaa).

Lähdin 30.4.2013 yksin kohti Japania. Maahan jossa en ollut koskaan käynyt, jonka kieltä en osannut ja josta en ole koskaan ollut hysteerisen kiinnostunut. Lähdin, koska siihen tuli mahdollisuus ja halusin käyttää sen. Koin, että nyt oli minun vuoroni lähteä.

Kouluni osallistuu Hanako verkostoon ja sitä kautta sain tämän harjoittelupaikan Chibasta. Enemmän Hanakosta tämän linkin takaa. Samassa työpaikassa oli ollut jo yksi harjoittelija aiemmin, joten prosessi oli tuttu työnantajalleni.

Työ oli raskasta ja sitä tehtiin paljon. Työstä ja työpäivistäni olen kertonut tässä postauksessa enemmän. Tuota postausta tehdessäni olivat lämpötilat vielä siedettävällä tasolla, mutta loppuaikoina kuumuus otti jo koville. Viimeisinä päivinä lämpöä oli mitattu jopa 39 astetta. En ole eläissäni hikoillut niin paljon. Päivät olivat usein ympäripyöreitä ja viikolla ei vapaa-aikaa oikeastaa ollut.

Sadekausi toi omat kommelluksensa kuvioihin. Pomo ei antanut minun tehdä töitä sadepäivinä, etten tulisi kipeäksi. Sairastaminen ei ole hyvä juttu Japanissa. Se ei vain kuulu kulttuuriin. Kuumuuden vuoksi sadevaatteita ei oikein voinut edes käyttää. Sadepäivät käytin sitten omalla tavalla hyväkseni ja kiersin Chiban nähtävyydet, museot, puistot ja puutarhat sekä opiskelin japania.

Sadekauden jälkeen alkoi kesä. Ja kesä olikin sitten kuuma. Yhtään vapaapäivää en tosin kuumuuden vuoksi ottanut, mutta vettä tulikin juotua sitten sitäkin enemmän ja varjopaikkoja oppi arvostamaan. Viimeisen kuukauden aikana työt alkoivat pyöriä ympyrää ja uusia asioita ja kohteita tuli enää harvakseltaan. Niitä kiinnostavia kohteita oli ripoteltu koko jaksolle aina sinne tänne ja niitä sitten odottelin innolla. Vaikka aluksi taitoihini ja osaamiseeni ei luotettu olen tyytyväinen että onnistuin saamaan lopulta työkavereitteni luottamuksen. Viimeisillä viikoilla sain jopa solmia yksityisille pihoille rakennettuihin bambuaitoihin solmuja. Ja siihen hommaan ei laskettu edes kaikkia vakityöntekijöitä. Sen verran tarkkaa puuha solmujen tekeminen oli.

 

Riisipallo, tätä jäi ikävä :)

Työn kannalta kaksi kuukautta olisi ollut ihan yhtä sopiva aika kuin kolme kuukautta. Mutta sosiaalisen elämän kannalta oli erittäin tärkeää että vietin Japanissa kolme kuukautta. Vaikka olinkin joka viikko tavannut ihmisiä Ikebana illoissa ja nautin niistä kovasti, kaipasin todella paljon ihmisiä joiden kanssa pystyi puhumaan ja käyttämään kokonaisia lauseita. Tämän vuoksi viikonloppuisin piti vain lähteä yksin istumaan Chiban länsimaalaisten suosiossa oleviin kuppiloihin ja toivoa että törmää ihmisiin. Ja aika usein sainkin ihan kelpo seuraa (ja toisinaan seuraan tuppasi joku paikallinen jolle olisi pitänyt opettaa englantia). Matkani parhaisiin ystäviin törmäsin juuri tällä tavalla. Kontaktin luomisen jälkeen kaikki olikin sitten helpompaa ja pääsin Adinan kanssa ihan mahtaviin seikkailuihin mm. Tokion yöelämään. En olisi mitenkään yksin löytänyt niitä roof top bbq bileitä missä katsottiin elokuvaa tähtitaivaan alla tai jaksanut tanssia aamuun asti Shibyan underground clubilla. Ja vaikka yksin on hienoa matkustaa niin kyllä seurassa saa aina paremmat naurut :).

Työharjoittelun päätteeksi minulle pidettiin läksiäisillallinen. Ravintola oli kaunis japanilaistyylinen ja sen ikkunoista avautui uskomaton puutarha. Sain paljon lahjoja ja puheita (japaniksi) ja työkavereistani kaksi uskaltautui jopa kättelemään minua hyvästiksi (toinen tosin tarjosi ensin vasenta kättä).

 

Läksiäisravintola

Näkymä ikkunasta

Japanin matkani viimeiset puolitoista viikkoa vietin matkustellen. Ostin Suomesta Japan Rail passin ja sillä pääsin luotijunien kyytiin. Vietin Kiotossa ja Osakassa upean viikon ja loput ajasta palloilin läpi Tokion niitä alueita joissa en ollut vielä käynyt. Viimeisten kahden päivän aikani tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo että nyt voisin palata Suomeen.

Kinkaku-ji, Kultainen paviljonki

Fushimi Inari Taisha

Nara

Matka oli onnistunut ja olen todella tyytyväinen että otin riskin ja lähdin. Selvisin hengissä loppuun asti, enkä edes kadottanut passiani kertaakaan. Tapasin ihania ihmisiä ja sain nähdä Japanista monen monta puolta. En saanut suurta kulttuurishokkia enkä inhonnut ruokaa, päinvastoin ruoka oli ihanaa. Suurimman osan ajasta minua ymmärrettiin ja minä ymmärsin muita. Japaninkieli on kaunista eikä yhtään niin vaikeaa kun annetaan ymmärtää. Ja yllätyin siitä kuinka hyvin selviää ilman yhteistä kieltä.

Jason Kamakurassa

Tokio Keisarillinen palatsi

Periaatteessa kaikki ne kauhuskenaariot joita minulla oli itselläni, joita minulle tyrkytettiin ja joita yleisesti tyrkytettiin netissä eivät osuneet minun matkaani. Haluan uskoa että oma avoin asenteeni vaikutti tähän suuresti.

Suosittelen muitakin tarttumaan tilaisuuteen kun sellainen tulee eteen!