maanantai 11. heinäkuuta 2011

kesälukemista

Sain viime viikonloppuna vihdoin päätökseen Riikka Pulkkisen Totta romaanin. Olen yleensä nopea lukemaan mutta kevät ei jotenkin sallinut lukemista vaikka kirja olikin erittäin mielenkiintoinen.

Nyt kesällä sain sitten romaanin luettua oikeastaan parissa rykäyksessä. Mutta vaikka lukemishetkillä oli aikaa välissä, jäi tarina kirkkaana mieleeni ja pystyin palaamaan helposti kirjan äärelle. Tarinana Totta on ehkä jopa sellainen joka kaipaa taukoja, omaa ajattelua.

Totta kertoo rakkaudesta ja luopumisesta. Siitä kuinka paljon voi rakastaa ja kuinka osaa luopua rakastamastaan. Pidin kovasti Pulkkisen tavasta kertoa tarinaa kahdessa eri ajassa. Molemmat tarinat veivät toisiaan eteenpäin ja olivat yhtä. Ja ehkä ne olivat kuitenkin jollain tapaa kuitenkin vain yksi.

En lähde analysoimaan enempää omia ajatuksiani kirjasta, mutta mieleen se jää kauniisti. Suosittelen muillekin.
Ja hieman googlaillessani törmäsin vanhaan Olivia lehden arvosteluun romaanista. Tuon arvostelun parasta antia ovat kommentit, jonne myös itse Riikka Pulkkinen on kommentoinut ja analysoinut kirjaansa. Suosittelen lukemaan myös sen :)

3 kommenttia:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Hei! Hihkaisit blogissani noiden lehtien kohdalle - laittaisitko yhteystietojasi info . paperiliitin (a) gmail . com ?

Petra Ilona kirjoitti...

Pidin kirjasta myös. Löysin sen jollain ihme tuurilla keväällä kirpputorilta kolmella eurolla! Äskettäin luin jostain lehtihaastattelusta tms. että tarinasta suunnitellaan myös elokuvaa.

Anna kirjoitti...

Riikka: hoidettu!

Petra: Juu olen kuullut myös tuosta leffahankkeesta. Pelkään vaan että elokuvasta tulee liian yksiulottainen ja jättää katsojalle liian vähän ajateltavaa. Hyvistä kirjoista kun on vaikea tehdä myös hyviä elokuvia. Mutta toivotaa parasta :)